Hei rakkaat lukijani! Näin alkuun pyydän kaikilta todella paljon anteeksi, kun tässä on nyt ollut näin pitkä väli. Asia on nyt kuitenkin niin, että tämä on viimeinen Lawrenttien kohtaloon tuleva osa kuten otsikossa lukeekin :( En halunnut kertoa Lawrenttien kohtalon viimeisestä osasta aikaisemmin, koska minusta tämä tarinan lopetus oli hyvä tehdä nopeasti ja kivuttomasti. Jään kaipaamaan Lawrenttien perhettä, mutta heidänkin oli aika jatkaa elämäänsä ilman meitä :D Jään myös kaipaamaan teitä ihania lukijoitani, mutta toivon, että jatkatte tulevaisuudessa tarinoideni lukemista :) Kiitos siis todella paljon kaikille lukijoilleni!

Toivotan kaikille oikein hyvää kesää ja tulevan The Sims 3 pelaamisen riemua ;D

Rakkain terveisin Vanessa

P.S: En poista Lawrenttien kohtaloa, vaikka en tänne mitään uusia osia teekkään. Ilmoittelen sitten tällä sivulla, kun aloitan uuden tarinani, joten muistakaahan tämä Lawrenttien kohtalon internetosoite ja käykää aina välillä kurkkaamassa täällä, jos tänne olisi jotain uutta ilmaantunut ;)

Nyt sitten itse viimeisen osan kimppuun.

Lähdimme suoraan sairaalasta ajamaan kohti Carlin mökkiä, jossa Miika voisi olla.

Kun pääsimme mökille sovimme työnjaon, jotta Miika löytyisi nopeammin.

Minä ja Joonas lähdimme etsimään Miikaa sisältä mökistä.

Iiro lähti kysymään naapureilta olisivatko he nähneet Miikaa.

Joona lähti etsimään Miikaa metsästä.

Samaan aikaan sairaalassa oli Carl Von Metsä kuollut rauhallisesti pois.

Myöhään illalla tapasimme toisemme mökin edustalla.

"En löytänyt mökistä mitään jälkiä Miikasta" Sanoin allapäin.

"Minäkään en löytänyt mitään metsästä" Vastasi Joona vaisusti.

"Voih, naapuritkaan eivät olleet nähneetkään, että mökissä olisi asunut ketään vuosiin" Huudahti Iiro tuohtuneena.

Joona päätti vielä tutkia mökin pihan.

"Aaaaaa!" Karjahti Joona peloissaan, kun näki Miikan lammen pohjassa ja hyppäsi lampeen pelastaakseen hänet.

Iiro tuli auttamaan Joonaa kantamaan Miikan maalle, mutta hän oli aivan eloton.

"Voi Miika älä kuole, olet vielä aivan liian nuori ja sinulla on koko elämä edessäsi!" Huudahti Joona itkien.

 

4 Tuntia myöhemmin sairaalassa

Sairaalassa olimme juuri kuulleet Carlista ja olimme aivan hukassa, sekä todella surullisia.

Lääkärit olivat ihmetelleet, miten Miika oli selviytynyt näinkin pitkälle, sillä hän oli ollut lammessa lääkärien mukaan jo jonkun aikaa. Miika kuitenkin oli elossa, mutta hänen tilansa oli vakaa. Me kaikki pelkäsimme, että Carlin lisäksi menettäisimme vielä rakkaan ystävän ja sukulaisen.

 

10 Vuotta myöhemmin

Kymmenen vuotta on kulunut ja siinä ajassa on ehtinyt tapahtua jo vaikka mitä. Minäkin olen jo aikuinen.

Muutimme kaikki asumaan Joonan ja Iiron taloon, koska se oli tarpeeksi iso meille kaikille.

Minä odotan Joonan kanssa meille toista vauvaa. Olen viimeisilläni, joten synnytys voi käynnistyä minä hetkenä hyvänsä.

Päätimme mennä naimisiin Joonan kanssa, koska olemme olleet jo todella pitkään yhdessä, eikä rakkautemme ole kadonnut näinä vuosina mihinkään vaan enemminkin vahvistunut päivä päivältä.

Aloin leikkaamaan hääkakkuamme, mutta Joonaa kakku ei tainnut kiinnostaa ollenkaan.

"No niin herra uneksija, suu auki!" Huudahdin naurahtaen ja työnsin kakkua täynnä olevan lusikan Joonan suuhun.

"Mmmm... Todella hyvää" Sanoi Joona hymyillen.

Hiukan myöhemmin päästimme muutkin vieraamme syömään kakkua. Pidimme pienet häät kotimme pihalla.

Nyt on sitten esittelyjen aika.

Joonaksesta oli kasvanut jo todella iso poika, hänellä on jo tyttöystävä nimeltään Niina ja he ovat muuttaneet omaan taloon asumaan. He tutustuivat yliopistossa.

Muistattehan Iiron, joka oli korviaan myöten ihastunut minuun? No hän löysi tyttöystävänsä tanssilattialta ja hiukan eri näköinen kuin minä, eikö? :D

Viimeisenä, muttei huonoimpana Miika. Hän selvisi onnettomuudestaan hyvin, mutta hän ei koskaan palannut entiselleen, eikä kertonut kenellekkään, minkä takia hän oli lampeen joutunut. Aina, kun hänet yritti varovasti saada puhumaan asiasta hän joko lähti paikalta tai sulki suunsa, eikä sanonut sanaakaan, joten päätimme olla puhumatta koko asiasta.

Miikalle Carlin kuolema oli kaikista rankinta, koska hän oli asunut Carlin kanssa koko elämänsä, kun taas Joona ja Iiro olivat muuttaneet jo todella varhain pois kotoonta. Luulisi, että Miikalle Carlin kuolema 10 vuodessa olisi helpottunut, mutta ei. Carl haudattiin pihallemme, koska pihallamme Carl oli koko ajan läsnä. Aina iltaisin Miika meni Carlin haudalle ja istui siellä pitkän tovin joka ikinen ilta.

Aina välillä kaikki kolme veljestä menivät yhdessä haudalle muistelemaan Carlia.

Joona ja Iiro eivät koskaan näyttäneet, miten paljon he Carlia kaipasivatkaan, mutta sen näki heidän ilmeistään ja silmistään, että todella paljon. Miika taas osoitti sen usein itkemällä, hän oli ollut veljistä herkin aina.

Pari päivää myöhemmin Miika löysi valokuvan, jossa hän ja Carl olivat. Kuvassa hän ja Carl näyttivät todella iloisilta ja onnellisilta. Miika päätti kehystää kuvan ja hän alkoi pitämään kuvaa aina mukanaan.

Kuvasta hehkui iloisuus jo kauas, mutta etenkin se toi Miikalle mieleen ne onnelliset ajat, kun Carl vielä oli elossa.

Miika muisti tuon hetken, kuin eilisen ja oli todella onnellinen, että juuri tuo hetki oli ikuistettu kuvana.

Samaan aikaan minä puolestani katselin, myös kuvaa.

Kuvaa joka sai minut itkemään ja nauramaan.

Hetkeä jolloin kaikki oli ollut ihmeellistä ja uutta. Hetki jolloin tuntui, kuin aika olisi pysähtynyt.

 

Tähän loppui Lawrenttien kohtalon viimeinen osa. Toivon, että piditte viimeisestä osasta ja muistatte laittaa kommenttia ja ennenkaikkea muistatte, ettette unohda tätä sivua, sillä tänne tulee uudet tarinani, mitä tulevaisuudessa alankin kirjoittamaan :) Kiitos vielä kerran teille lukijani ;)

Vanessa